Kastele hiukset. Hiero palaa käsien välissä tai suoraan märkiin hiuksiin, kunnes se vaahtoaa. Levitä vaahto tukkaan ja päänahkaan ja huuhtele.
Älä sulje märkää shampoopalaa ilmatiiviiseen rasiaan, vaan anna sen kuivahtaa ennen kannen sulkemista.
-Lushisti
Täydellinen, mutta riittäisikin vähän pidempään. Käytössä ollut lähes joka toinen päivä 3 viikkoa, ja palasta on jäljellä n. 1/3 ja vähän säästellen vielä käyttänyt, eli ei “uskalla” vaahdottaa ja käyttää huoletta, muuten pala olisi jo kulunut loppuun. Ei voi siis verratakaan riittoisuudeltaan shampoopulloon, saati kolmeen(!?). Yksi pullo kestää minulla normaalisti vuoden. Harmittaa, sillä tämä olisi ehdoton shampoosuosikkini mutta en jaksa murehtia arkikäytössä uuden ostamisesta melkein kuukausitain.
-Pala palasta
Ihana shampoo! Hiukset tuntuvat oikeasti puhtaalta, kuivuvat nopeasti, jäävät pehmeiksi!
-Viivinen
Mahtava tuote. Saa hiukset uuteen uskoon!
-Elmo
Mahtava tuote. Eka Lushin shampoo-pala testissäni ja aion ostaa lisää. Plussaa hyvästä raaka-ainesisällöstä. Tekee hennot vaaleat hiukseni kiiltäviksi ja tuuheiksi. Tuntuu todella hoitavalta myös. Tuote on kestänyt säännöllisessä käytössäni jo lähes 8 kk!
-Anska
Elokuussa reilireissua varten tuli ostettua tämä, kun nesteshamppoiden mukana raahaaminen ei tuntunut näppärältä. Tuoksu on ehkä paras mitä vastaan on tullut ikinä! Varsinkin jungle-hoitoainepalan kanssa toimii mainiosti, ei tarvitse huolehtia onko hiukset miten asennossa, sillä tämä tuuheuttaa “hamputtamatta”! Paras shamppoo mitä olen itse koskaan käyttänyt. Nimimerkillä; Kaikki himputin kampaamotuotteet jo kokeiltu ja petytty. Vieläkin nyt joulukuussa palaa on jäljellä vaikka on ollut reissunkin jälkeen käytössä joka toisessa pesussa.
-Bk
Aivan paras shampoo ikinä, I love it! Hei hei muut shampoot, hoitoaineet, hiuslakat, hiuspuuterit, ties mitä kaikkea olen tarvinnutkaan liukkaan ja hentoisen vauvatukkani kesyttämiseen! :) Hoitoainetta tulee käytettyä erittäin harvakseltaan ja tukka pysyy ilmavana ja kuosissaan ilman mitään muotoiluaineita, aivan mahtavaa! :)
-Camppu
Aivan mahtava tuote! Aina ostan lisää!
-Anne
Paras shampoo mitä olen koskaan kokeillut. Godiva teki jostain syystä hiuksistanu hamput, mutta tällä hiuksista tuli yhdellä pesukerralla sileät, kiiltävät ja helposti harjattavat.
-Niina
Olen käyttänyt tätä joka toinen päivä ainoana shamppoona nyt pari viikkoa. Joskus käytän hoitoaineena Jungle palaa. Niin, huomatkaa joskus! Marketti shampoita ja hoitoaineita käyttäessäni oli pakko käyttää molempia ja vielä lisäksi balsam suihketta hiuksiin, että sai hiukset harjattua ilman huimaa sähkölatausta hiuksissa. Eli näin talvella riittää ihan pelkkä Seanik. Harvoin käytän balsam suihketta tai hoitoainetta ja pipoja melkeimpä päivittäin. Olen myös huomannut, että hiuksia irtoaa paljon vähemmän suihkussa. Eka Lush shampoo osui heti nappiin!
-New_Lushie
Loistava shampoo, sai jopa mun ohuisiin luonnonblondeihin hiuksiin volyymia paremmin kun mikään shampoo aikasemmin! Mutta sellainen tuli tässä mieleeni, että onko Seanikilla ja Bigillä kauheasti eroa keskenään, kun aika paljon samoja raaka-aineita sisältävät? Eli onko Big vieläkin tuuheuttavampi kuin Seanik?
Lush vastaa: tuotteiden vaikutuksessa ei juurikaan ole eroa. Osa asiakkaistamme tykkää käyttää kiinteää Seanik -palaa, josta ei jää mitään muovijätettä ja joka riittää lähes 80 kertaan. Osa puolestaan rakastaa suolakiteitä sisältävää pehmeästi vaahtoavaa BIGiä. Molemmissa vaikuttavat aineet löytyvät suolasta ja merilevästä.
-Make
Paras matkakumppani, kesti kolme vuotta (lähinnä kesä-/reissukäytössä). Ensimmäinen sampoopala jota kokeilin, se oli sitten menoa. Kuinka unohtaa merenrantaa, aurinkoista lomapäivää ja aamusuihkujen hiustenpesua Seanikilla…
-Liila
Pesee hiukset putipuhtaiksi ja tuoksu on ihana ;)
-Miaja :)
Tänään saapui eka ikinä ostamani shampoo pala. Oli pakko testata heti ja täytyy kyllä sanoa, että ihan loisto tuote, pois en vaihda! Itselläni on todella paksut ja pitkät hiukset ja silti saippua oli hyvin riittoisa, se levittyy todella hyvin ja vaahtoa ihanasti. Tuoksu Seanikissa on myös hyvin miellyttävä. Kiitos tästäkin upeasta tuotteesta!
-Shoppaaja
Todella hyvä tuote! Sopii hyvin hennoille hiuksille, antaa pehmeän ja ilmavan lopputuloksen. Aivan kuten edellisissäkin kommenteissa on sanottu: tämän kanssa ei tarvitse edes hoitoainetta pahemmin käyttää! Itselläni kuitenkin ei ehkä sovellu ihan joka kerta pesuun, sillä nykyään en pese hiuksia joka päivä ja tuntuu että tuote jättää hiukset hieman rasvaisemman tuntoisiksi. Kuitenki käyttö kerran viikossa antaa jo mukavan hemmottelun tunteen :)
-H
Kuohkeuttaa hiuksia, muttei jätä niitä natisevan puhtaiksi. Ei haise oikeastaan millekään, mikä on vaihteeksi ihan virkistävää! Toimii hennoille hiuksille, muttei kuitenkaan yllä täydellisiin ihmeisiin.
-Anni
Aivan huippushampoo lyhyille hiuksilleni, jotka pesen päivittäin. Mieto, raikas tuoksu. Tekee hiuksista ihanan ilmavat. Tästä en luovu!
-Marianna
Ihan paras shampoo, en vaihtaisi pois! Ja Onneksi saa tilattua netistäkin ettei tarvii ajella Hesaan asti hakemaan ;)
-Virpi
Olen käyttänyt paljon kampaamolaatuisia shamppoita, joiden on kehuttu antavan tuuheutta ja nostavan sileän karvan pään pinnasta taivaisiin asti, mutta tuloksetta. SEANIKissa on AITO volume-boost efekti hennoille ja ohuille hiuksille! jättää hiukset todella pehmeäksi, mutta kuohkeiksi. enää en katsokkaan kampaamotuotteisiin päin. Karvoja nostattavan hyvä shamppoopala!
-Tira
Ihan huikean hyvä sampoo. Tekee hiuksista luonnostaan kuohkeat (ihan kuin olisi laitettu muotovaahtoa ja rullattu) eli nostaa päänahasta. Tuoksu on ihana. Ei tarvitse edes hoitoainetta, koska ei pese väärällä tavalla liian puhtaaksi. Pieni koko on myös kätevä matkoilla. Riittoisa. Mun suosikki!
-Maarit
Tämä on ihana ihana ihana! Hieman hassun hajuinen mutta tukka on mahtavan tuntuinen :)
-Anmaali
Aivan mahtava! Pesee tarpeeksi hyvin, ja hiukset ovat pesun jäljiltä ilmavat, pehmeät ja vieläpä kiiltävät. Kesän reissuille ja muutenkin aivan loisto pala! Talvella varmaan turhankin pesevä… LOVE IT!
-Miimii
Ekologisuutensa lisäksi tuote on kuin tehty omille hennoille ja aina lättänöille hiuksilleni. Eikä tämä edes kuivata hiuksia niin pahasti kuin pulloshamppoot, enää ei ole hiukset aian kuolleet jos reissuun ei muistakaan ottaa myös hoitoainetta.
-Siritys
Paras shampoo. Tuoksu raikas, muttei liian voimakas. Koostumus on miellyttävä. Pesee hiukset narskuvan puhtaiksi, lisää tuuheutta ja kiiltoa! Riittoisa myös.
-Napuli
Kuohkeutta ja tuuheutta, ihana tuoksu!
-Pipa
Todella ihana shampoo! Pesee hyvin erittäin pienellä määrällä. Jopa tosi rasvaisen tukan pesi kertavaahdotuksella todella puhtaaksi. Kuitenkaan ei takuta hiuksiani, joten en joka kerta laita hoitoainettakaan. Hiukset ovat pesun jälkeen pehmeät, terveet, ilmavat ja kiiltävät. Varmaan kaikkein paras kuitenkin kesällä, talvipakkasilla kuivattaa hieman. Tuoksu on minusta ihana, suorastaan taivaallinen!
-Dara
Sitä voi käyttää kaikkee!
-Miiva
Pesee raikkaaksi ja tuuheaksi paksunkin tukan. Lempi shamppooni!
-J.Helena
Odotin ylistävien kommenttien lukemisen jälkeen paljon tältä palalta, mutta valitettavasti jouduin pettymään. Lirut hiukseni ovat pesun jälkeen ihan yhtä lirut kuin ennenkin, joskin kiiltävät ja pehmoiset. Siinäpä se vika oikeastaan onkin, olisin kaivannut hiuksiin enemmän karheutta ja "rouheutta" kuin siloitusta. Ei taikonut tämäkään hennoista haituvista muhkeaa kuontaloa, lienee sula mahdottomuus. Plussaa kivasta tuoksusta ja runsaasta vaahdosta.
-Jonna
Olen ostanut tätä tuotetta monesti ja tykkään tästä aivan älyttömästi! Sopii etenkin hauraille ja lähteille hiuksille, koska tämä tuuheuttaa ja antaa kunnon volyymia! Tästä saa myös ihanat beach wave curles joten tykkään käyttää tätä etenkin kesällä. Hiukset tuntuvat ja tuoksuvat raikkaita pitkään pesun jälkeen. Ainut miinus jonka olen huomannut on että shampoo voi hieman kuivattaa hiuksia, joten tämä shampoo toimii parhaiten, kun se on yhdistetty kosteuttavaan hoitoaineeseen.
-Susanna
Paras shampoo. Riitoissa ja vaahtoutuu mukavasti
- Jasmin
18,95 €
Suorat tai hennot hiukset saavat sekä volyymia ja kiiltoa tästä shampoosta.
Meriveden raikkautta hiuksillesi! Hienojakoinen merisuola takaa lisävolyymiä, kun taas japanilainen nori-merilevä ja sitruuna tuo kiiltoa. Ole oman elämäsi merenneito!
Ostaessasi kaksi pyöreää shampoopalaa, lisäämme tilaukseesi shampoopalarasian veloituksetta!
18,95 €
Suorat tai hennot hiukset saavat sekä volyymia ja kiiltoa tästä shampoosta.
Meriveden raikkautta hiuksillesi! Hienojakoinen merisuola takaa lisävolyymiä, kun taas japanilainen nori-merilevä ja sitruuna tuo kiiltoa. Ole oman elämäsi merenneito!
Ostaessasi kaksi pyöreää shampoopalaa, lisäämme tilaukseesi shampoopalarasian veloituksetta!