Lush käyttää Reilun kaupan luomulaatuista arganöljyä

Arganöljyä saadaan Marokon lounaisosissa kasvavasta Argania spinosa -puusta. Puu kasvattaa marjamaisia siemeniä, jotka se pudottaa kypsänä maahan heinä-lokakuun aikana. Nämä siemenet kerätään ja niistä puristetetaan kallisarvoista öljyä, jolla on monenlaisia käyttötarkoituksia.

Arganöljy tulee Marokosta tällaisista maisemista!
Arganöljy tulee Marokosta tällaisista maisemista!

Arganöljyä on käytetty berberien kansan keskuudessa satojen vuosien ajan ihon- ja hiustenhoidossa, lääkkeenä ja ruoanlaitossa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana arganöljy on kuitenkin löydetty myös maailmalla ja etenkin kosmetiikkateollisuudessa sen upeiden ominaisuuksien vuoksi. Tämä ei ole pelkästään hyvä juttu, sillä räjähdysmäisesti kasvanut suosio merkitsee sitä, että arganöljyä tarvitaan yhä enemmän ja enemmän. Tämä johtaa siihen, että arganöljyä on alettu kerätä myös ympäristöä kuormittaen ja huonoissa työolosuhteissa

Mistä Lushin arganöljy tulee?

Meidän arganöljymme tulee Arganeraien reservaatista Marokosta. Reservaatilla toimii erityinen naisten osuuskunta, jossa työskentelee naisia 22 kylästä. Osuuskunta mahdollistaa näille kylille ja niissä asuville perheille vakaan ja luotettavan toimeentulon. Olemme erityisesti halunneet työllistää naisia, joille ei välttämättä ole muuten töitä tarjolla. Naiset saavat työskennellä turvallisissa olosuhteissa ja saavat reilun toimeentulon - ostamamme arganöljy onkin saanut Reilun kaupan sertifikaatin. 

Naisten työllistäminen on tärkeää, sillä perinteisesti naisten keräämä ja tuottama öljy on annettu sukulaismiehille myytäväksi. Näin naiset eivät ole saaneet tuottoa tekemästään työstä. Osuuskunnat pitävät huolta siitä, että arganöljyn koko tuotanto siementen poiminnasta öljyn valmistamiseen ja myymiseen on naisten käsissä ja myös tuotto jää heille. Tämä auttaa paitsi toimeentulossa, myös kokemuksen keräämisessä ja sosiaalisen statuksen nousussa. 

Nämä kuvat ovat Lushin arganöljyä tuottavasta osuuskunnasta
Nämä kuvat ovat Lushin arganöljyä tuottavasta osuuskunnasta

Myös ympäristöstä pidetään huolta. Osuuskunnalle on tarjolla jatkuvasti tukea ja koulutusta, ja siksi arganöljy on myös ECO-sertifikoitua ja luomulaatuista. Taataksemme ympäristön hyvinvoinnin ja maaperän kestävän viljelyn, istutamme arganpuut manteli-, jojoba- ja oliivipuiden sekaan. Istutetuista arganpuista on myös hyötyä ympäristölle: ne estävät aavikon leviämistä ja suojelevat vesivarantoja.

UNESCO on julistanut alueen, jossa arganpuita kasvaa, suojelukohteeksi. Puiden viljely kannustaa pitämään niistä huolta, sillä niiden tuottama öljy on arvokasta ja näin puita arvostetaan. 

Tässä arganpuun siemeniä valmistetaan öljyn esiin jauhamista varten
Tässä arganpuun siemeniä valmistetaan öljyn esiin jauhamista varten

Arganöljyn hyödyt ja ominaisuudet

Arganöljyä sanotaan nestemäiseksi kullaksi. Se sisältää poikkeuksellisen paljon välttämättömiä rasvahappoja, vitamiineja ja mineraaleja sekä antioksidantteja. Arganöljyä on monipuolinen öljy: se sopii niin hiusten- kuin ihonhoitoonkin - sekä kasvoille että vartalolle. Sen sisältämät antioksidantit ehkäisevät vapaiden radikaalien aiheuttamaa vahinkoa. Sitä käytetäänkin ehkäisemään ikääntymisen merkkejä ja hoitamaan ärtynyttä tai kuivaa ihoa. Arganöljy kosteuttaa ja hoitaa ihoa tehokkaasti. 

Mistä Lushin tuotteista voit löytää arganöljyä?

Käytämme arganöljyä monissa tuotteissamme. Usein se on yhdistetty ruusuöljyyn, jota saamme Turkista - esimerkiksi ylellisessä Rose Jam -suihkugeelissä, Ro's Argan -gourmetsaippuassa ja -vartalonhoitoaineessaPearl-hierontaöljyssä ja Jason and the Argan Oil -shampoopalassa on sekä ruusuöljyä että arganöljyä

Arganöljy kosteuttaa sekä hiuksia että hiuspohjaa ja tasapainottaa ihon omaa talituotantoa. Sitä on meillä palashampoon lisäksi monessa hiustenhoitotuotteessa, esimerkiksi pakkauksettomassa Sugar Daddy-O -hoitoaineessa, Hair Custard -muotoiluvoiteessa ja Queen Bee -hiushunajassa

Queen Bee -hiushunaja kosteuttaa ja muotoilee etenkin afrohiukset
Queen Bee -hiushunaja kosteuttaa ja muotoilee etenkin afrohiukset

Arganöljy sopii vartalon ihon lisäksi myös kasvojen iholle. Se kosteuttaa ja pehmentää ihoa ja lisää sen elastisuutta. Öljy auttaa erityisesti kuivaa, ärtynyttä, herkkää ja ikääntynyttä ihoa näyttämään hehkuvalta. 

Ylellisin arganöljyä sisältävä kasvojenhoitotuotteemme on ehdottomasti Magical Moringa -pohjustusvoide. Se sisältää marokkolaisen arganöljyn lisäksi moringaöljyä ja sheavoita Ghanasta. Olemme koonneet tähän kosteuttavaan voiteeseen kaikkein parhaimmat ainesosat ympäri maailmaa - reilusti tietenkin! 

Magical Moringa sisältää arganöljyä, sheavoita ja moringaöljyä
Magical Moringa sisältää arganöljyä, sheavoita ja moringaöljyä

Suosituimmat haut

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata