Kun elämä tuo eteesi sitruunoita, valitse yksi ihanista sitrustuotteistamme!

Kun elämä tuo eteesi sitruunoita – valitse yksi ihanista sitrustuotteistamme

Kaikilla sitrusöljyillä on havaittu olevan puhdistava ja myrkkyjä poistava vaikutus. Sitrukset ovatkin ihosi pikkuapureita, jotka auttavat sitä näyttämään parhaimmat puolensa sekä jättävät siihen raikkaan tunteen - kirkkaiden poskipäiden säestämänä.

Kirkkailla ja piristävillä nuoteilla sointuvat sitruunaöljymme, eli appelsiini-, sitruuna-, greippi- ja limeöljyt, ovat selkeästi tunnistettavissa melkein mistä tahansa tuotteesta, jotka niitä ovat sisälleen piilottaneet. Kuitenkin tarkastellessamme näitä ihastuttavia raaka-aineita lähempää huomaamme niistä löytyvän muutakin kuin niiden raikastavan tuulahduksen.

Mistä ne tulevat?

Sitrusten kuorille ominaisena piirteenä on vahamainen ja epätasainen tekstuuri, jonka alta löytyy vaalea sisälmys kuoren ja hedelmän välistä. Se pitää herkullisen hedelmälihan suojattuna ulkomaailmalta. Mehukkaat eteeriset öljyt eivät kuitenkaan ole suojattuina hedelmän ytimessä, vaan ne löytyvät suoraan näkyviltä kaikkien silmien alta, itse hedelmän ulkokuoresta.

Päästäksemme käsiksi näihin voimakkaisiin öljyihin käytämme prosessina kylmäpuristusta. Puristamme sitrusten kuoret siis yksinkertaisesti ilman lämpöä apuvälineenä säilyttääksemme jokaisen pisaran niiden ihanista mauista, aromeista ja ravintoarvoista. 

Mitkä ovat sitrusöljyjen hyödyt?

Ne ovat puhdistavia.

Sitrusöljyt ovat luonnon omia puhdistusaineita, ja juuri tästä syystä niitä löytääkin niin monista tuotteista aina siivousvälineistä kosmetiikkaan saakka. Greippi-infuusio ja limeöljy jättävät ihon raikkaaksi ja säteileväksi sekä tekevät esimerkiksi Ocean Salt -kuorintavoiteestamme yhden samean ihon pelastajista. Voiteesta löytyy myös reilusti isorakeista merisuolaa, joka antaa iholle kunnon kuorinnan. Näiden kombo toimii loistavasti, ja Ocean Salt onkin yksi kaikkien aikojen suosikkituotteistamme.

Ne ovat myrkkyjä poistavia.

Sitrukset ovat suurien entsyymi- ja antioksidanttimääriensä vuoksi loistavia myrkkyjen poistajia. Jos himoitset täydellistä kuorivaa sitrusnaamiota, Don’t Look At Me -tuorekasvonaamio turvaa selustasi. Riisin kuoriessa ja viedessä mukanaan kuivan ihon hyökkää tuore sitruunamehu ja greippiöljy tehtäviinsä.

Ne ovat välittömästi tunnistettavissa.

Eteerisillä sitrusöljyillä on mukavana bonuksena miellyttävän tuoksuinen ja pirtsakka tuoksumaailma. Vaikka tuoksulla ei suoranaisesti ole vaikutusta ihonhoitoon, on näillä raikkailla tuoksuilla luonnostaan ilmapiiriä nostattava ja hermopäätteitä miellyttävästi herättelevä vaikutus. Joten suihkutellessasi Tea Tree -kasvovettä kasvoillesi pääsee sen katajanmarjan ja greippiveden sekoitus valloilleen pitäen huolta niin ihostasi kuin mielestäsikin. Ei muuta kuin suihkaus kasvoille ja laukku olalle, raikastettuna jaksaa taas painaa!

Suosituimmat haut

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata