Tilaajan tulee olla täyttänyt 18 vuotta. Alle 18-vuotiaat saavat tilata ainoastaan huoltajansa suostumuksella.
Toimitamme tilauksia ainoastaan Suomeen (poislukien Ahvenanmaa). We only deliver products within Finland (excluding Åland).
Toimitamme tilaamanne tuotteet Postin, DB Schenkerin tai Budbeen kuljetettavaksi normaalisti seuraavan arkipäivän kuluessa. Poikkeustilanteissa toimituksessa voi mennä noin kolme arkipäivää.
Paketti tulee noutaa Postista, DB Schenkerin tai Budbeen noutopisteestä paketin säilytysaikana. Postipakettien säilytysaika yhdenmukaistuu 1.10.2017 alkaen siten, että paketteja säilytetään kaikissa palvelupisteissä 7 vuorokautta. Mikäli asiakas ei nouda lähetystä määräajan puitteissa postista, palautuu lähetys meille, mikä kuitenkaan ei vielä ole pätevä syy kaupan peruuntumiseen (ks. tilauksen peruuttaminen & palautusoikeus).
Lush ei vastaa toimituspäivien mahdollisista muutoksista ja niiden seurauksista asiakkaalle.
Posti
Tuotteet toimitetaan asiakkaan valitseman tilaustavan mukaisesti joko lähimpään postitoimipaikkaan, suoraan asiakkaan kotiin tai muuhun asiakkaan valitsemaan toimitusosoitteeseen. Eli asiakas voi halutessaan tilata tuotteet suoraan esimerkiksi lahjan saajalle. Toimitamme tilauksia vain Suomeen.
Tilauksen toimituskulut ovat:
Postipaketti 5,90€/tilaus. Tilaus toimitetaan seurattavana postipakettina lähimpään postin toimipisteeseen tai pakettiautomaattiin asiakkaan valinnan mukaisesti.
Posti Kotipaketti 10,90€/tilaus. Paketti jaetaan asiakkaalle. Kotiin kuljetettaviin lähetyksiin pyydämme liittämään vastaanottajan puhelinnumeron, sillä posti soittaa vastaanottajalle ja sopii toimitusajankohdasta. Toimitamme tilauksia vain Suomeen.
Posti Kirje 4,60€/tilaus. Max 250g tilauksille, ei seurantamahdollisuutta.
DB Schenker
Tuotteet toimitetaan asiakkaan valitsemaan noutopisteeseen. Asiakas saa noudosta ilmoituksen tekstiviestitse.
Tilauksen toimituskulut ovat 4,90€/tilaus
Budbee (käytössä vain tietyillä paikkakunnilla)
Tuotteet toimitetaan asiakkaan valitsemaan noutopisteeseen tai kotiovelle asiakkaan vallinnasta riippuen.
Budbee Box 5,90€/tilaus. Paketti toimitetaan asiakkaan valitsemaan pakettiautomaattiin.
Budbee Home 10,90€/tilaus. Paketti toimitetaan asiakkaan kotiovelle arkisin asiakkaan kanssa sovittuna ajankohtana.
Nouto myymälästä
Tilaa ja maksa netissä, nouda Citycenterin myymälästä. Tilaus on noudettavissa kun se on käsitelty ja pakattu, ja olet saanut sen valmistumisesta ilmoituksen. Toimitustapakulu 0 €. Säilytämme noudettavia paketteja 30vrk.
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
www.paytrail.com
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
Luottokortit
Voit maksaa verkkokauppaostoksesti Visa ja Master Card -luottokorteilla sekä Dinersilla Paytrailin kautta.
Paytrail-tili
Paytrail säästää sinut toistuvilta toimitus- ja maksutietojen syöttämisiltä verkko-ostoksilla. Rekisteröidy ja liitä korttitietosi (debit tai credit) käyttäjätiliisi vain kerran. Jatkossa vahvistat ostoksesi tuhansissa eri verkkokaupoissa yksillä tunnuksilla. Palvelu on ilmainen.
Klarna Lasku
Klarna laskun avulla saat tuotteet kotiisi mukavasti ja turvallisesti ennen kuin sinun tarvitsee maksaa mitään. Senkin jälkeen voit päättää, maksatko koko summan kerralla, vai lyhennätkö loppusummaa pienemmissä erissä.
Klarna Erämaksu
Klarna Erämaksu auttaa jakamaan maksut tasaisesti kooten eri kaupoista tehdyt ostot yhdelle laskulle, jonka maksaminen on helppoa aina seuraavan kuukauden lopussa. Voit myös jakaa maksuja, ja päättää, minkä verran kuukaudessa maksat.
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Tuotteen tulee olla käyttämätön ja alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. Asiakkaan on erikseen ilmoitettava tilauksen peruutuksesta Lushille. Tavaran palauttaminen ilman erillistä ilmoitusta tai paketin noutamatta jättäminen ei kuluttajansuojalain mukaisesti riitä.
Mikäli haluat perua tilauksen, kun toimitusta ei ole vielä annettu postin kuljetettavaksi.
Voitte peruuttaa sen ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme (verkkokauppa@lush.fi tai 050 564 5050).
Mikäli haluat perua tilauksen, kun toimitus on annettu Postin tai Matkahuollon kuljetettavaksi.
Verkkokaupasta tehty tilaus tai sen osa perutaan tekemällä peruutusilmoitus sähköpostitse (verkkokauppa@lush.fi), puhelimitse 050 564 5050 tai kirjeitse (osoite löytyy yhteystiedoista). Kerro peruutusilmoituksessa Nimesi, tilausnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Jos olet jo maksanut tilauksesi, tarvitsemme myös tilinumerosi maksun palautusta varten.
Tuotteen tulee olla käyttämätön ja alkuperäisessä myyntipakkauksessaan.
Asiakkaan on erikseen ilmoitettava tilauksen peruutuksesta Lushille: tavaran palauttaminen ilman erillistä ilmoitusta tai paketin noutamatta jättäminen ei kuluttajansuojalain mukaisesti riitä.
HUOM! Peruuttamisoikeus ei nopean pilaantumisaikansa vuoksi koske tuorekasvonaamioita.
Palautusohjeet
Ongelmatilanteet
Mikäli lähetys on kateissa, ole ensisijaisesti yhteydessä valitsemasi kuljetusfirman asiakaspalveluun.
Jos paketti on ulkopuolisesti ja näkyvästi vioittunut kuljetuksessa, niin ilmoita vika välittämästi paketin kuljetusyritykselle.
Mikäli tilaamanne tuote on virheellinen, ottakaa mahdollisimman pian yhteyttä asiakaspalveluumme verkkokauppa@lush.fi tai 050 461 6608.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti asiakaspalveluumme verkkokauppa@lush.fi.
Lunastamaton paketti
Lunastamattomat paketit palautuvat takaisin Lushille jos niitä ei ole noudettu tavarantoimittajan määräpäivään mennessä. Tavaran palauttaminen ilman erillistä ilmoitusta tai paketin lunastamatta jättäminen ei kuluttajansuojalain mukaisesti riitä peruutukseksi. Säilytämme palautuneita paketteja 14 vrk niiden saapumisesta takaisin Lushille. Mikäli palautumisesta huolimatta haluat tilauksen uudelleen lähetyksen, veloitamme siitä erikseen edestakaisena lähetyskuluna 10,00-11,00 € (riippuen kuljetusfirmasta) ennakkolaskulla sähköpostiisi. Paketti siirtyy kuljetukseen, kun maksu on tullut perille.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista jotka palautuvat Lushille ja josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta on seurauksena kaupan peruuntuminen. Tällöin perimme Lushille palautumisesta aiheutuneena kuluna 10-11 € sekä mahdolliset Klarnan käytöstä aiheutuneet kulut. Asiakkaan tulee ottaa yhteyttä Lushin verkkokaupan asiakaspalveluun 60 vrk kuluessa tilauksen tekemisestä rahojen palautuksen osalta.
Kaikkien tuotteiden hintaan sisältyy arvonlisävero, joka on tuotteillamme 25,5 %.
Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.
Trademarks are owned by Cosmetic Warriors Limited and used under License