Mikä ihmeen rewilding?

Ole biologisen monimuotoisuuden sankari päivittämällä rutiiniasi ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla! Rewilding (suom. luonnon villiinnyttäminen) tarkoittaa sitä, että me kaikki löydämme tapoja työskennellä ja elää terveissä, kukoistavissa ekosysteemeissä. Luonnon villiinnyttäminen tarkoittaa olosuhteiden luomista, joka mahdollistaa luonnon kukoistamisen. Siinä on kyse ekosysteemejä korjaavien ja biologista monimuotoisuutta lisäävien luonnollisten prosessien palauttamisesta. 

Luonnon villiinnyttämiseen sisältyy käytäntöjä, kuten luonnonvaraisten alueiden suojeleminen, yhteyksien luominen tällaisten alueiden välillä sekä petoeläinten ja avainlajien suojeleminen tai uudelleen sijoittaminen. Lisäksi pyritään rakentamaan kestävään kehitykseen tukeutuvia talouksia ja antamaan uusia mahdollisuuksia luomalla tuloja, jotka liittyvät luonnon elinvoimaisuuteen (The Rewilding Institute, 2023). Esimerkiksi lähellä Poolea, Lushin syntymäpaikkaa Isossa-Britanniassa, kaksi Lushin perustajista, Mark ja Mo Constantine, ovat tukeneet sääksien ja merikotkien uudelleen sijoittamista Poolen satamaan.

Ihmiskunnan tulevaisuus on sidoksissa biisonien, valaiden, norsujen, tiikerien, haiden, susien ja monien muiden lajien tulevaisuuteen, jotka eivät vain elä sopusoinnussa ympäristönsä kanssa, vaan auttavat myös luomaan tasapainoa ja terveyttä. Kuten monet alkuperäiskansat ovat sanoneet koko ajan: kaikki ovat yhteydessä toisiinsa! Tekemällä muutoksia elämässämme voimme yhdistää jokapäiväisen tekemisemme villieläinten terveyden parantamiseen. Voimme uudistaa rutiinimme, olipa kyse sitten kasvojen - ja ihonhoitorutiineistamme tai muista päivittäisistä käytännöistämme!

Ole osa uusiutuvaa vallankumousta! 

Mietit varmaan, mikä sinun roolisi on tässä kaikessa - uudistamalla rutiiniasi voit olla osa vallankumousta! Perinteisen kosmetiikan ainesosat ovat osaltaan aiheuttaneet valtavaa luonnontuhoa. Kun yhdelle viljelykasville on suuri kysyntä teollisuudessa, näemme usein tämän ainesosan vievän suuria määriä maata. Tämä edistää usein metsien häviämistä ja elinympäristöjen valtavaa tuhoa, kuten olemme nähneet Sumatran palmuöljyteollisuudessa.

Lush keskittyy monipuolistamaan toimitusketjua monilla hyödyllisillä ainesosilla, mikä tarjoaa asiakkaillemme uskomattoman mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti ympäristöön ja siitä riippuvaisiin ihmisiin. Useita vuosia sitten tunnistimme biologisen monimuotoisuuden hotspot-kohteita, tärkeitä lintujen muuttoreittejä ympäri maailmaa ja autoimme aktiivisesti luomaan raaka-ainehankkeita näille alueille. Näillä hankkeilla on ainutlaatuinen käänne: niiden taloudet auttavat säilyttämään tärkeitä elinympäristöjä ja tukevat samalla näiden ekosysteemien sisällä tai niiden laidoilla elävien yhteisöjen toimeentuloa.

Tässä muutamia esimerkkejä:

- loimme suoran suhteen Kayapón alkuperäiskansojen kanssa Brasiliassa hankkiaksemme tonkapapuja, jotka ovat keskeinen hajusteainesosa myydyimmässä Sleepy-sarjassamme

- useissa tuotteissa käyttämämme suola tulee enimmäkseen kosteikkojen lintujen suojeluun osallistuvilta toimittajilta. Suolapannut ovat tärkeä ruokinta-, lepo- ja pesimäpaikka linnuille, kuten flamingoille, pelikaaneille ja monille muille.

Toisessa päässä tätä luontoon perustuvaa taloutta olette te, ihanat asiakkaamme! Valmistamalla tuotteita jokaiseen tarpeeseen näistä tehokkaista ainesosista, voimme auttaa sinua villiinnyttämään luonto! Sinulla on valta vaikuttaa markkinoihin ja tukea taloutta, joka elää yhdessä kukoistavan, rehevän erämaan kanssa. Annetaan luonnon vapauttaa voima parantaa itsensä.

Rutiinisi päivittäminen on tietysti paljon muutakin kuin kosmetiikkarutiinien muuttaminen. Loppujen lopuksi tässä on todella kyse suhteestamme luontoon. Voimme kaikki tehdä niin paljon: syödä runsasta ja monipuolista kasvisruokaa, vähentää lihankulutustamme, uudistaa puutarhojamme ja viheralueitamme, tukea suojelutoimia yhteistyössä alkuperäiskansojen ja perinteisten yhteisöjen kanssa tai yksinkertaisesti viettämällä aikaa luonnossa! 

Villiintynyt luonto ei ole paikka, jossa ei ole ihmisen läsnäoloa. Alkuperäiskansat suojelevat 80% maapallon biologisesta monimuotoisuudesta omilla alueillaan. Jokaisella on oma roolinsa luonnonsuojelussa ja villiinnyttämisessä. Kun seuraavan kerran peset hiuksiasi Big-shampoolla, käytät Sleepy-vartalovoidetta tai puhdistat ihosi Good Karma -suihkugeelillä, pysähdy ja mieti, kuinka tuo pieni teko yhdistää sinut luontoon.

Ehkä mekin alamme huomaamaan, että olemme osa villiä luontoa. 

Aluperäinen teksti: Ruth Andrade, LUSH Earthcare -strategiajohtaja



Suosituimmat haut

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita