Ei eläinkokeille Euroopassa!

Pelastetaan eläinkokeeton kosmetiikka!

Tiesitkö, että tänä vuonna tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun EU:sta tuli maailman suurin eläinkokeiden vastainen kauneusmarkkina-alue? Kosmeettiset eläinkokeet kiellettiin lopullisesti – tai niin me luulimme. Kuitenkin sen sijaan, että juhlisimme, joudumme vastustamaan Euroopan kemikaaliviranomaisten vaatimuksia uusista eläinkokeista kosmetiikassa käytettäville ainesosille. Lupauksemme Euroopasta, jossa eläimet eivät enää kärsi ja kuole kosmetiikan vuoksi, on rikottu.

"Pelastetaan eläinkokeeton kosmetiikka – Ei eläinkokeille Euroopassa" kansalaisaloite tehtiin viime vuoden elokuussa ja tämän aloitteen takana on Humane Society International (HSI). Kansalaisaloitteella kehoitetaan Euroopan komissiota ryhtymään seuraaviin toimiin:
1) turvaamaan ja vahvistamaan kosmetiikka-alan eläinkoekielto
2) lopettamaan EU:n kemikaalisääntelyn muuttaminen
3) nykyaikaistamaan tiedettä EU:ssa

Meillä on 31. elokuuta 2022 asti aikaa kerätä miljoona allekirjoitusta EU:n kansalaisilta tämän tärkeän asian puolesta.
Tarvitsemme apuasi. Allekirjoita nyt!



Me Lushilla olemme taistelleet eläinkokeita vastaan yli 25 vuotta ja luulimme, että vuonna 2022 taistelumme olisi ohi. Osallistuminen tähän vetoomukseen on vasta ensimmäinen askel.

Oletko kiinnostunut kuulemaan, kuinka Lush taistelee aktiivisesti eläinkokeita vastaan? Lue siitä lisää täältä.

Suosituimmat haut

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita