Kesäisen kevyt kosteusvoide! Tuoretta hedelmää ja luonnon entsyymejä. Tekee kiiltävän ihon mattapintaiseksi ja ankean ihon heleäksi.
On haasteellista löytää kevyt kosteusvoide kesäkuumalle. Hedelmäinen, kevyt ja helposti imeytyvä Entzymion on juuri sellainen. Sen lisäksi se laittaa tehokkaasti kuntoon öljyisyyteen taipuvaisen ihon.
Rasvaisuudesta kärsivä iho tuottaa ihan ilokseen talia, luonnon omaa kosteusvoidetta, enemmän kuin on tarvetta. Samaan aikaa rasvaisuudesta kärsivän T-alueen, otsan ja nenän ulkopuolella poskien kuivempi iho kaipaa kosteutusta. Jos samaa kosteusvoidetta, joka saa poskien ja kaulan huokaamaan "aah" taputtelee rasvaisille alueille esimerkiksi otsaan ja nenänpäähän, voisi aikaansaadulla kiillolla lähettää valomerkkejä.
Öljyinen iho tarvitseekin aivan omanlaisensa kosteusvoiteen. Enzymion on juuri tälläinen kosteusvoide. Se on ultrakevyt, koska öljyinen iho ei pysty imemään itseensä paljon kosteutta. Sen lisäksi se sisältää ihania luonnollisia entsyymejä papaijasta, ananaksesta ja limestä. Nämä entsyymit pilkkovat talin rasvamolekyylejä jolloin tuloksena on kaunis mattapintainen iho.
Samalla Enzymionissa on kuitenkin hoitavia ja ravitsevia öljyjä joista iho hyötyy. Siitä löytyy kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä - täynnä vitamiineja ja mineraaleja - sekä hoitavaa aloe vera -geeliä sekä kylmäpuristettua avokadoöljyä. Melkein syötävän hyvää!
Ikäänkuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, on Enzymion vielä ihanan tuoksuinen. Enzymion tuoksuu kevyen kukkaiselta, kuin kävely ranskalaisen keväisen puutarhan poikki, kuin kimppu vasta poimittuja tuoksuherneitä, kuin hedelmäsalaatti joka on koristeltu syötävin kukin. Ne, jotka valitsevat kosteusvoiteen tuoksun perusteella, poistuvat usein kaupasta kassissaan purkillinen Enzymionia.
***
Vinkkejä rasvaisen ihon hoitoon:
Rasvainen iho pyytää kunnon puhdistusta ennen kosteusvoidetta. Tähän sopii erityisen hyvin Dark Angels -puhdistussavi tai Fresh Farmacy -saippua. Viimeistele puhdistus Tea Tree -kosteusvedellä niin saat varmasti kaiken puhdistusaineen ja ylimääräisen öljyn pois. Levitä sitten Enzymionia pienin pistein ympäri kasvoja ja hiero sitten pisteiden kasvovoide iholle. Näin saat tasaisen, ohuen kerroksen ja kauniin mattapinnan. Ihosi kiittää!
Voit myös tehdä niin kuin japanilaiset tekevät: käyttää Enzymionia ihon öljyiselle T-alueelle ja ostaa toisen, rasvaisemman kosteusvoiteen kuten Celestialin kuivemmalle U-alueelle (poskille ja leualle).
Arvostele tämä tuote
Sisältää: tuore luomusitruunauute (Citrus limonum), luomu aloe vera -geeli (Aloe barbadensis), kaakaovoi (Theobroma cacao), steariinihappo (stearic acid), tuorepuristettu papaija (Carica papaya), kylmäpuristettu luomuavokadoöljy (Persea gratissima), glyseroli (glycerine), triethanolamine, tuorepuristettu luomusitruuna (Citrus limonum), kylmäpuristettu luomuiltahelokkiöljy (Oenothera biennis), kylmäpuristettu vehnänalkioöljy (Triticum vulgare), tangeriiniöljy (Citrus reticulata), limeöljy (Citrus aurantifolia), cetearyl alcohol, *limonene, hajuste (parfum), methylparaben, propylparaben.
* esiintyy luonnostaan eteerisissä öljyissä
vegaaninen
Hinta: 24.95 € Tuotekoodi: L276 Pakkaus: 45 g Varastossa: Kyllä