Glyseroli

Glyserolia syntyy saippuantuotannon sivutuotteena. Se voi olla synteettistä tai kasvi- tai eläinperäistä.

Glyseroli löydettiin sattumalta vuonna 1779, kun ruotsalainen kemisti K. W. Scheele kuumensi oliiviöljyn ja lyijymonoksidin sekoitusta. Siitä syntyi paksua nestettä, jonka Scheele nimesi ”rasvan makeaksi perustaksi”, epäilemättä elätellen toiveita loistavasta tulevaisuudesta tälle kaupallisesti hyödynnettävälle aineelle. Sata vuotta myöhemmin Michel Eugéne Chevreul, ranskalainen rasvojen ja öljyjen tutkija, nimesi aineen glyseroliksi kreikan sanan glykys (’makea’) mukaan.

Kun Alfred Nobel keksi nitroglyseriinin (dynamiitin tärkeimmän ainesosan) vuonna 1866, glyserolista tuli taloudellisesti ja kaupallisesti merkittävä tuote. Räjähdysherkkä nitroglyseriini valmistettiin yhdistämällä typpihappoa ja glyserolia, ja sen avulla oli mahdollista päästä käsiksi suuriin maanalaisiin öljyesiintymiin. Siksi glyserolin tuotannosta tuli tarpeellista niin nopeasti.

Nykyisin glyseroli on tärkeää kosmetiikkateollisuudelle. Hunajan tavoin tämä kirkas, tahmea neste imee vapaata vettä rakenteeseensa ja luo siten epäsuotuisan ympäristön mikrobeille. Siksi glyseroli on ihanteellinen veden korvike suihkugeelien ja voiteiden kaltaisissa tuotteissa. Glyserolilla on myös ihoa pehmentäviä ja kosteuttavia ominaisuuksia, ja se auttaa raaka-aineita kuten hedelmämehuja imeytymään ihoon, jolloin niiden hyödylliset ainesosat hoitavat ihoa.

Glyserolilla on yli 1500 tunnettua käyttötarkoitusta ja se onkin maineensa veroinen hämmästyttävän monipuolisena raaka-aineena.