Suola

Ihmiset ja eläimet tarvitsevat ravinnossaan suolaa selviytyäkseen. Mikrobeille tämä elämää ylläpitävä mineraali voi sen sijaan olla tappavaa.

Suolaa saadaan sekä merivedestä että natriumkloridimineraalista, vuorisuolasta eli haliitista. Suolaa on kerätty jo tuhansien vuosien ajan. Muinaisegyptiläinen taide noin vuodelta 1450 eKr. esittää suolan valmistusta. Roomalaiset sotilaat taas saivat palkkansa suolana, joka oli hyvin arvokasta. Englannin sana salary, palkka, onkin peräisin suolaa tarkoittavasta sanasta.

Suola on edelleen haluttua valuuttaa, kun puhutaan tuotteiden säilyttämisestä. Se pitää mikro-organismit kurissa osmoosin avulla. Osmoosissa vesimolekyylit siirtyvät kalvon läpi vähäsuolaisesta alueesta runsaampisuolaiseen. Kun tuotteen koostumukseen lisätään suolaa, se pakottaa vapaan veden molekyylit pois mikro-organismien luota, mikä tarkoittaa, että ne eivät selviydy ja tuote pysyy puhtaana. Suola siis toimii kuin mikro-organismien imuri: se imee veden mikrobeilta, jotka yrittävät kasvaa tuotteessa. Siksi tuote pysyy tuoreena ja käyttökelpoisena.

Suola on muutakin kuin hyödyllinen säilöntäaine. Se on antimikrobista ja kuorivaa, ja tämä karhea aine on myös luonnostaan antiseptista ja rasvaa poistavaa, mikä pitää ihon puhtaana ja terveenä. Suola kiillottaa ihon ja tekee hiuksista pehmeät ja runsaat. Siksi se on niin arvokas raaka-aine kosmetiikassa.

Elämän suola

Laadukas merisuola on pippurin paras kaveri ja  lisäksi tunnettu säilöntäaine.

Castro Marim Portugalin etelärannikolla. On nousuveden aika kesäisenä päivänä – täydelliset olosuhteet suolan keruulle. Ensin luonto tekee tehtävänsä nostamalla merivettä Guardiana-joen suulle, josta se tulvii luonnonsuojelualueen marskimaalle. Paikallinen suolankerääjä António José ohjaa veden pienten kanavien kautta suola-altaisiin, joissa se muodostaa matalia lammikoita.

Auringon paahde haihduttaa lammikoista veden ja suolakiteet alkavat muodostua. Raskaat kiteet putoavat altaan pohjalle, ja hienompi suola siivilöidään pinnalta. Seuraavaksi suola kasataan pieniksi keoiksi altaiden reunoille ja jätetään kuivumaan keskipäivän aurinkoon. Kun suola on valmista, se pussitetaan ja kannetaan jyrkän rinteen laelle lähetettäväksi myyntiin.

António tekee yleensä kaiken työn itse ja huolehtii 270 altaasta viiden hehtaarin alueella. Ei ihme, että 65-vuotias mies on kunnioitettu jäsen paikallisessa yhteisössä.

Kokeneella suolankerääjällä on ollut runsaasti aikaa oppia perinteiset taidot, joita hänen perheessään on käytetty jo vuosikausia. Menetelmä takaa, että luonnonsuojelualue ei häiriinny suolankeruusta. Alueella viihtyy suuri kirjo kaloja ja lintuja. Se julistettiin luonnonsuojelualueeksi Ramsarin sopimuksessa (1971), joka koski kosteikkojen ja vesialueiden suojelua.

Antónion työllistävä yritys suojelee Länsi-Algarven marskimaita Portugalissa. Alueella viihtyy monenlaisia lintuja kuten flamingoja, kapustahaikaroita, pitkäjalkoja ja eri sorsalajeja, jotka talvehtivat marskimaalla. Kuovit lepäävät alueella muuttomatkojensa aikana. Haikarat löytävät sieltä sopivia pesäpaikkoja – mikä on helpotus lähiseudun asukkaille, joita huolestuttaa haikaroiden pesiminen voimajohtopylväiden päällä.

Kauniin ja tarpeellisen rannikon suojeleminen on tärkeää niin alueella viihtyville eläimille kuin uusille suolankerääjien sukupolvillekin.