Lush
  • Tuoretta käsintehtyä kosmetiikkaa!
Lush

Turku Pride ry on maaliskuun Charity Pot -kumppani!

Turku Pride ry on maaliskuun Charity Pot -kumppani!

Tasa-arvoiseen avioliittoon liittyvä avioliittolain muutos tulee voimaan keskiviikkona 1.3.2017. Avioliittolain muutos mahdollistaa avioliiton solmimisen myös samaa sukupuolta oleville. Mielestämme tämä on erittäin hieno uutinen ja sen kunniaksi Lush lahjoittaa koko 1.-31.3.2017 välisenä aikana Charity Pot -voiteen myynnistä saadun tuoton arvonlisäveroa lukuun ottamatta Turku Pride -tapahtuman järjestämiseen. Turku Pride on vuosittain järjestettävä ihmisoikeuksiin keskittyvä tapahtumaviikko, joka huipentuu mielenosoituskulkueeseen ja puistojuhlaan. Projektissa tuodaan esiin etenkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisoikeuksia ja järjestetään teemaan liittyviä tapahtumia.

Monet yritykset tukevat keräävät itselleen hyvää nimeä antamalla murto-osan, tyypillisesti jokusen sentin jokaisesta myymästään tuotteesta hyväntekeväisyydelle. Lush päätti, että hyväntekeväisyystuotteen tulee todella olla hyväntekeväisyystuote, ja niinpä kaikki, jonka Charity Pot -voiteesta maksat – lukuunottamatta veroja – siirtyy rahastoon, jolla tuetaan erilaisia ympäristöhankkeita täällä Suomessa. Samalla saat itsellesi mahtavan kosteusvoiteen.

Voit valita kahdesta kokovaihtoehdosta:


45g – hinta 5,95e – lahjoitetaan 4,52e
240g – hinta 25,95e – lahjoitetaan 19,72e

Lahjoitamme koko 1.-31.3.2017 aikana myytyjen Charity Pot -voiteiden tuoton Turku Pride ry:n työn tukemiseen.

Neljättä kertaa järjestettävä Turku Pride valtaa Turun 21.-27.8. Turku Pride on kerännyt vuosittain tuhansia kävijöitä ja tapahtuma rakennetaan pääsääntöisesti vapaaehtoisten voimin. Tänä vuonna Turku Pride työllistää yhden koordinaattorin sekä kaksi korkeakouluharjoittelijaa, joille maksetaan tehtävästä korvaus. Tapahtumia ei synny ilman kymmeniä vapaaehtoisia, jotka ovat mukana halusta muuttaa maailmaa. 

Charity Pot -tuotteista saatava tuotto käytetään vapaaehtoisten jaksamisesta huolehtimiseen. Vapaaehtoisemme ovat mm. järjestyksenvalvojina pitämässä huolta osallistujien turvallisuudesta, rakentamassa puistojuhlan upeita puitteita ja siivoamassa, jotta jätämme jälkeemme puhtaan puiston.

"Turku Pride on määritelty jatkoksi vuonna 1969 New Yorkin Stonewall Innissä alkaneelle pride-perinteelle ja sateenkaarikansan ihmisoikeusliikkeelle. Periaatteisiimme kuuluu se, että kritiikki homofobiaa ja transfobiaa vastaan on sallittua, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen ei, joten syrjintä ei ole missään nimessä sallittua. Kulkue on rauhanomainen mielenosoituskulkue ja se kunnioittaa yleistä järjestystä, järjestyksenvalvojien ohjeistusta sekä kanssakulkijoiden, järjestyksenvalvojien, poliisin ja yleisön oikeutta fyysiseen ja psyykkiseen turvallisuuden tunteeseen. Lisäksi arvoihimme kuuluu esteettömyys, joka näkyy esimerkiksi sillä, että tiedotamme esteettömyydestä etukäteen kaikissa tapahtumissamme ja kulkueemme suunnitellaan esteettömäksi."


Maksutavat